Antalias adventure

English Translation

Transport of the summer cottage by a sand barge from Sweden to Finland

https://www.google.com/maps/d/u/0/edit?mid=1x7LeHbJniLbSiL8CidQx5j7eK6EIGZI&usp=sharing

A humorous story written by Birger Granqvist about the adventurous and arduous transport of the summer cottage parts from Sweden to the plot in Finland using an old, ramshackle sand barge.

The Ark, 1956

One October day in 1955, Märta and I were on a train heading to Krylbo. Small, ready-to-assemble used cottages were for sale there, and since we had always wanted a little summer cottage, we decided to take a look. It was pouring rain when we got off the train, and everything looked gloomy. We had previously arranged to meet the seller, but only Märta's mother and sister were there, so we had to seek him out at his home. He gave us directions to the cottages, and we trudged through puddles in the persistent rain until we finally arrived. Four cottages stood in a row, three of which were inhabited. We quickly chose the empty one after inspecting it, and a week later, it was ours. We still lacked a plot of land for it, but for the time being, it stayed where it was.

Autumn, winter, and spring passed without us finding a plot for our "used barracks," as the bill of sale called it. Then, my sister Greta from Finland called to say a waterfront plot was for sale. Thanks largely to Henry's mediating, we bought it, despite having other competitors. Now we faced the seemingly insurmountable problem of having a cottage in Sweden and a plot in Finland.

One evening, I suggested to Märta that we ask a friend who owned a sand barge for pleasure trips if he would lend it to us or join us on a trip to Finland with the cottage as cargo. Although the barge, named Antalia, wasn't in the best condition, summer weather might make it possible. We visited our friend Rune and his father Nisse. I casually asked if Antalia was still sailing, and Rune eagerly mentioned it only needed a few details fixed before its first trip of the season. When I finally revealed my plan, Rune, scenting an adventure, agreed immediately, and his father gave his full approval.

A week later, three carpenters dismantled our 30-square-meter cottage into massive piles of timber. I was assured a single truck could handle the load. On a beautiful sunny Sunday, I met the heavily delayed truck, and we drove to Stavsnäs Djurhamn. The harbor was overcrowded, so the driver and I had to quickly tip the truck bed to unload the cottage onto the quay, much to the amusement of onlookers and the anger of a gentleman whose gas cistern we blocked. We quickly left the scene.

I spent the night at Solhöjden, Rune's family's summer cottage. Antalia was moored at the pier: a 15-meter long, 5-meter wide former sailing ship built of pine in the 1800s, now equipped with an open cargo hold, an aft cabin for two, a wheelhouse, and a hand pump. It had a loaded draft of 1.6 meters and an unknown speed.

The next morning at 4:00 AM, Rune and I started the antique hot-bulb engine and sailed to Djuphamnen. It took six hours of hard work to load the timber, along with provisions, a bed, and mattresses brought by Märta. Once loaded, we fueled up and picked up Märta as our ship's cook. The engine ran unevenly, the clutch was faulty, and our speed was a dismal 4 knots. I began to doubt if we could cross the Baltic Sea.

We headed out past Sandhamn, planning to sail toward Utö in Finland. At Sandhamn customs, we were denied a customs pass due to our cargo and had to change our route to clear customs at Blidö instead. We departed Sandhamn near midnight after struggling to start the engine. While navigating the Blidö sound, the engine died in the middle of a busy shipping lane. Rune worked furiously with a blowtorch to restart it, but soon emerged covered in soot to announce that the crank bearing had melted and we needed a workshop. To avoid a massive approaching tanker, I rowed our small dinghy to tow the heavy barge out of the fairway. Miraculously, Rune managed to dismantle the entire engine alone while I rowed. We hoisted two buckets as a not-under-command signal and went to sleep.

We were awakened by a fishing boat that towed us to a workshop in Djurö, where we spent three days and experienced another melted bearing before finally getting the engine repaired. We returned to Solhöjden, gathered our customs passes in Stockholm, bought an outboard motor for the dinghy, and set off for the second time.

The weather was beautiful as we passed Blidö. I used a nail and two bolted iron strips as a makeshift compass divider and parallel ruler. Fog suddenly enveloped us, forcing us to anchor near an uninhabited islet called "Kulkan". When it cleared, we moved forward but were stopped by fog again, anchoring near Fejan. By evening, the wind picked up and turned into rain.

Starting the engine was an ordeal: I pumped the bilge, Rune heated the engine with a blowtorch, and then he delivered violent kicks to the flywheel until the engine fired up—often running in the wrong direction at first. Once running, the entire ship shook violently. We set out across the Åland Sea in the dark and rain, relying on a compass with a 20-degree deviation. The sea grew rough, and Antalia rolled heavily. After hours of tense navigation, dawn broke, the fog lifted, and we spotted the Kobba Klintar lighthouses.

We arrived in Degerby on the morning of Sunday, July 1, 1956. We cleared customs, washed up in warm engine-cooling water, and continued our journey. The routine set in: steering, sleeping on the deck cargo, and dealing with the lack of a proper toilet. The engine's vibrations rattled everything loose, but it kept running. Märta cooked meals on a primus stove while steering.

We were boarded by Finnish customs officers in a narrow passage, and again by the coast guard the next morning near Hanko. We docked in Hanko to refuel, loading oil via a truck. Continuing through the beautiful Barösund archipelago, we enjoyed calm seas and sunny weather, waving at passing sailboats. At midnight, we passed the Porkkala lighthouse, and I soon spotted the familiar landmarks of my hometown, Helsinki.

We navigated through the inner channels past Suomenlinna and Villinge. As we approached Svartbäcksfjärden, the engine's exhaust suddenly grew louder because the muffler bolts had broken, but we pressed on. Finally, the Tolkkinen factory chimney appeared, and we steered toward our new summer spot at Boskapsören. We dropped anchor, having completed the 269-nautical-mile journey in 3 days and 11.5 hours at an average speed of 4.3 knots. Antalia had truly acquitted itself with honor.

Finnish Translation

Kesämökin kuljetus hiekkaproomulla Ruotsista Suomeen

Birger Granqvistin kirjoittama humoristinen kertomus seikkailuntäyteisestä ja koettelemuksia sisältävästä kesämökin osien kuljetuksesta vanhalla, rapistuneella hiekkaproomulla Ruotsista tontille Suomeen.

Arkki, 1956

Eräänä lokakuun päivänä vuonna 1955 istuimme Märtan kanssa junassa matkalla Krylbohon. Siellä oli myytävänä pieniä asennusvalmiita käytettyjä mökkejä, ja koska olimme aina toivoneet pientä kesämökkiä, päätimme käydä katsomassa niitä. Kun astuimme junasta Krylbossa, satoi kaatamalla ja kaikki näytti synkältä. Olimme sopineet tapaavamme myyjän, mutta paikalla olivat vain Märtan äiti ja sisar, joten meidän oli etsittävä myyjä hänen kotoaan. Hän neuvoi meille reitin, ja tarvoimme lätäköissä jatkuvassa sateessa, kunnes vihdoin pääsimme perille. Neljä mökkiä seisoi rivissä, joista kolme oli asuttuja. Valitsimme tyhjän mökin tarkastettuamme sen, teimme päätöksen nopeasti, ja viikon kuluttua mökki oli meidän. Siltä puuttui vielä tontti, mutta toistaiseksi se sai jäädä paikoilleen.

Syksy, talvi ja kevät kuluivat, eikä meillä vieläkään ollut tonttia "käytetylle parakillemme", kuten kauppakirjassa luki. Sitten sisareni Greta soitti Suomesta ja ilmoitti, että myynnissä oli rantatontti. Pääasiassa Henryn uhrautuvan välitystyön ansiosta saimme ostettua sen, vaikka muitakin ostajaehdokkaita oli. Nyt edessämme oli ylitsepääsemättömältä tuntuva ongelma: mökki oli Ruotsissa ja tontti Suomessa.

Eräänä iltana ehdotin Märtalle, että kysyisimme ystävältämme, jolla oli huvikäytössä oleva hiekkaproomu, voisiko hän lainata sitä meille tai lähteä mukaamme Suomeen mökki lastina. Vaikka Antalia-niminen proomu ei ollut parhaassa kunnossa, kesäaikaan se voisi onnistua. Vierailimme ystävämme Runen ja hänen isänsä Nissen luona. Kysyin ohimennen, purjehtiko Antalia yhä, ja Rune kertoi innostuneena, että alus kaipasi vain pientä laittoa ennen kauden ensimmäistä matkaansa. Kun lopulta paljastin suunnitelmani, seikkailua haistanut Rune suostui heti, ja hänen isänsä antoi asialle täyden tukensa.

Viikkoa myöhemmin kolme kirvesmiestä purki 30 neliömetrin mökkimme valtaviksi puutavarakasoiksi. Minulle vakuutettiin, että yksi kuorma-auto pystyisi kuljettamaan kaiken. Kauniina sunnuntaina tapasin pahasti myöhässä olleen kuorma-auton, ja ajoimme Stavsnäsin Djurhamniin. Satama oli tupaten täynnä, joten jouduimme kuljettajan kanssa nopeasti kippaamaan lavan ja purkamaan mökin laiturille, mikä huvitti yleisöä mutta raivostutti herrasmiestä, jonka bensiinisäiliön olimme tukkineet. Poistuimme paikalta nopeasti.

Yövyin Solhöjdenissä, Runen perheen kesämökillä. Laiturissa oli lähtövalmiina Antalia: 15 metriä pitkä ja 5 metriä leveä, 1800-luvulla männystä rakennettu entinen purjealus, jossa oli nyt avoin ruuma, kahden hengen takahytti, ohjaushytti ja käsipumppu. Sen syväys lastattuna oli 1,6 metriä, ja nopeus oli tuntematon.

Seuraavana aamuna kello 4.00 Rune ja minä käynnistimme antiikkisen hehkukuulamoottorin ja ajoimme Djuphamniin. Puutavaran, sekä Märtan tuomien elintarvikkeiden, sängyn ja patjojen lastaamisessa meni kuusi tuntia kovaa työtä. Lastauksen ja tankkauksen jälkeen otimme Märtan kyytiin laivakokiksi. Moottori kävi epätasaisesti, kytkin reistaili ja vauhti oli surkeat 4 solmua. Aloin epäillä, pystyisimmekö ylittämään Itämeren.

Suuntasimme Sandhamnin ohi kohti Suomen Utötä. Sandhamnin tulli ei kuitenkaan antanut meille tullipassia lastimme vuoksi, joten jouduimme muuttamaan reittiämme voidaksemme tullata itsemme ulos Blidössä. Lähdimme Sandhamnista lähellä keskiyötä taisteltuamme moottorin käynnistämisen kanssa. Navigoidessamme Blidönsundissa moottori sammui keskelle vilkasta laivaväylää. Rune ahersi puhalluslampun kanssa, mutta ilmoitti pian noen peitossa, että kampilaakeri oli sulanut ja tarvitsisimme korjaamoa. Välttääksemme päälle ajavan suuren tankkilaivan, ryhdyin soutamaan pientä jollaamme hinatakseni raskaan proomun pois väylältä. Ihme kyllä, Rune onnistui yksin purkamaan moottorin sillä välin kun minä soudin. Nostimme kaksi ämpäriä salkoon merkiksi ohjailukyvyttömyydestä ja menimme nukkumaan.

Heräsimme siihen, että kalastusvene hinasi meidät Djurön korjaamolle, missä vietimme kolme päivää ja koimme toisenkin laakerin sulamisen ennen kuin moottori saatiin kuntoon. Palasimme Solhöjdeniin, haimme tullipassit Tukholmasta, ostimme jollaan perämoottorin ja lähdimme matkaan toisen kerran.

Sää oli kaunis ohittaessamme Blidön. Käytin naulaa ja kahta yhteen pultattua rautalistaa tilapäisenä harppinä ja rinnakkaisviivaimena. Yhtäkkiä meidät ympäröi sumu, joka pakotti meidät ankkuroitumaan asumattoman "Kulkan"-nimisen saaren lähelle. Sumun hälvettyä jatkoimme matkaa, mutta jouduimme pian taas ankkuriin Fejanin edustalle. Iltaan mennessä tuuli yltyi ja alkoi sataa.

Moottorin käynnistäminen oli koettelemus: minä pumppasin pilssin tyhjäksi, Rune lämmitti moottoria puhalluslampulla ja antoi sitten vauhtipyörälle rajuja potkuja, kunnes moottori käynnistyi – usein aluksi väärään suuntaan. Kun moottori kävi, koko alus tärisi voimakkaasti. Lähdimme ylittämään Ahvenanmerta pimeässä ja sateessa luottaen kompassiin, jossa oli 20 asteen eksymä. Merenkäynti koveni, ja Antalia keinui raskaasti. Tuntien jännittyneen navigoinnin jälkeen valkeni aamu, sumu hälveni ja näimme Kobba Klintarin majakat.

Saavuimme Degerbyhyn sunnuntaiaamuna 1. heinäkuuta 1956. Selvitimme tullimuodollisuudet, peseydyimme lämpimällä moottorin jäähdytysvedellä ja jatkoimme matkaa. Rutiini asettui uomiinsa: ohjaamista, kansilastilla nukkumista ja kunnollisen vessan puutteen sietämistä. Moottorin tärinä ravisteli paikkoja irti, mutta se pysyi käynnissä. Märta laittoi ruokaa primuskeittimellä samalla kun ohjasi.

Suomen tulli nousi alukseen kapeassa salmessa, ja rannikkovartiosto teki saman seuraavana aamuna Hangon edustalla. Pysähdyimme Hankoon tankkaamaan polttoöljyä kuorma-autosta. Jatkaessamme matkaa kauniin Barösundin saariston läpi nautimme tyynestä merestä ja aurinkoisesta säästä vilkuttaen ohi lipuville purjeveneille. Keskiyöllä ohitimme Porkkalan majakan, ja pian aloin erottaa kotikaupunkini Helsingin maamerkkejä.

Navigoimme sisäväyliä Suomenlinnan ja Villingin ohi. Lähestyessämme Svartbäcksfjärdeniä moottorin pakoputki alkoi yhtäkkiä pitää kovempaa ääntä, koska äänenvaimentimen pultit olivat katkenneet, mutta jatkoimme matkaa. Lopulta Tolkkisten tehtaanpiippu ilmestyi näkyviin, ja suuntasimme kohti uutta kesäpaikkaamme Boskapsörenissä. Laskimme ankkurin taitettuamme 269 meripeninkulman matkan 3 vuorokaudessa ja 11,5 tunnissa, keskinopeuden ollessa 4,3 solmua. Antalia oli todellakin suoriutunut tehtävästään kunnialla.